Kuinka saan lisää seuraajia Twitterissä?

Kuinka saan lisää seuraajia Twitterissä?

Artikkelissa esitellään kymmenen vinkkiä, joiden avulla voi saada lisää seuraajia Twitterissä.

Twitter on muiden sosiaalisten yhteisöjen tapaan kanava saada julkisuutta ja lisää kävijöitä sivuille. Esimerkiksi Twitteriin lähetettyjä linkkejä seuraa noin 1-5% seuraajista.  Jos lähetät tweetin, jota muut alkavat tweetata uudelleen, tarkoittaa se suurella todennäköisyydellä enemmän klikkauksia. Labnol.orgista löytyy tilastoja, joissa verrataan klikkien määrää suhteessa seuraajien määrään. Tuloksista selviää, että mitä enemmän seuraajia on, sitä pienempi osa seuraajista seuraa linkkejä.

1. Ole aktiivinen ja tuota omaa sisältöä

Aktiivisuudella tarkoitetaan sitä, että lähettää vähintään 3-5 tweettiä, mutta korkeintaan 20-30, tweettiä päivässä. Tweettien sekaan kannattaa laittaa muutakin kuin pelkästään linkkejä ja uudelleentweettauksia. On siis tärkeää laittaa mukaan myös omaa sisältöä, että muut tunnistaisivat paremmin millaisesta henkilöstä on kyse. Tällaista omaa sisältöä ovat esimerkiksi viestit “Drinking coffee” tai “Working at home”.

Myös hieman tarkempien tietojen paljastaminen itsestään voi lisätä muiden mielenkiintoa “tirkistelymielessä”. Tässä kannattaa kuitenkin pysyä rajojen sisäpuolella, eikä laittaa mitä tahansa tekstiä, sillä kaikki on julkista, ellei profiilia ole laitettu privaatiksi. Tietynlainen julkisuus kuuluu oleellisena osana sosiaalisiin yhteisöihin.

2. Seuraa muita

Seuraa muita käyttäjiä takaisin niin paljon kuin mahdollista. Kaikkia ei kannata kuitenkaan seurata ja alle on listattu muutamia tuntomerkkejä, joiden perusteella jotain profiilia ei kannata seurata.

  • Avatarissa esiintyy paljasta pintaa tai kuvassa poseeraavan henkilön asento on öh. erikoinen.
  • Avatarissa on Twitterin lintu (myös ne, joissa lintu esiintyy muussakin kuin alkuperäisessä muodossaan).
  • Viittauksia rahaan tai esimerkiksi hakukoneoptimointiin (SEO).
  • RSS-avatarit
  • Oudot tapaukset

Jos oikein toden teolla haluaa vain lisää seuraajia, kannattaa seurata päivittäin esimerkiksi 200 uutta profiilia ja poistaa näistä sitten ne jotka eivät seuraa takaisin. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei seuraajien keräily ole kisailua.

Jos on vaikea löytää omaan aiheeseen liittyviä seurattavia, niin alla on listattuna palveluja, jotka ehdottavat sinulle seuraamisen arvoisia henkilöitä:

3. Lisää itsesi Twitter-luetteloihin

Twitter-luettelot ovat kuin puhelinluetteloita tai keltaisia sivuja, joista muut löytävät sinut helpommin. Alle on listattu muutamia tunnetuimpia Twitter-luetteloita:

4. Automatisoi profiiliasi

Automatisoidut profiilit on yleensä helppo tunnistaa, joten onkin syytä pitää myös inhimillisyys matkassa, eikä jättää profiilia pelkästään automatiikan harteille. Automatiikan avulla saa kyllä lisää seuraajia, mutta usein seuraajat ovat väliaikaisia, mikäli tweettejä lähetetään liian usein.

Automatiikka on yleensä maksullista, mutta esimerkiksi Twollowia voi kokeilla ilmaiseksi tietyn aikaa ja päättää vasta sitten aikooko maksaa kyseisestä palvelusta. HootSuite on ilmainen selaimessa toimiva Twitter-sovellus, jolla onnistuu myös ajastettujen tweettien lähettäminen.

Hyvin yleistä on myös lähettää yksityisviesti kun joku alkaa seuraamaan sinua, esimerkiksi “Thanks for the Follow!”

Automatiikka ei ole kovinkaan suositeltavaa, mutta jos seurattavia ja seuraajia on paljon, automatiikka voi helpottaa niiden hallintaa huomattavasti.

5. Ole sosiaalinen

Osallistu muiden kanssa keskusteluun ja kerro omat mielipiteesi, vaikka et kovin hyvin tuntisikaan henkilöä jolle vastaat. Vastaukset voi laittaa myös tyyliin “Good morning!” tai “LOL”. Kysy myös itse erilaisia kysymyksiä. Aivan tuiki tuntemattomille ei kannata kuitenkaan lähetellä vastauksia.

Jos jotkut sattuvat retweettaamaan viestejäsi, kannattaa tästä aina kiittää: “Thanks for the RTs! @user1 @user2 @user3″

6. Pidä hakukoneet mielessä

Poimin alle muutamia hakukonenäkyvyyteen liittyviä vinkkejä Mashable.comista.

  1. Valitse Twitter-profiilisi nimi tarkoin, sillä nimi näkyy hyvin eri hakukoneissa
  2. Kirjoita hakusanarikasta sisältöä
  3. Muista isot alkukirjaimet
  4. Käytä tavallisten linkinlyhentimien sijaan esimerkiksi bit.ly:a

7. Botit ovat kivoja

Boteissa on myös jotain kivaakin, sillä ne kasvattavat seuraajiesi lukumäärää. Korkea seuraajien lukumäärä kannustaa muita seuraamaan sinua, joten bottien blokkaaminen on sinällään turhaa.

Joskus voi tulla myös botti-aaltoja eli seuraajia voi tupsahtaa kerrallaan monia kymmeniä. Täytyy kuitenkin muistaa, että näitä botteja ei kannata seurata takaisin, sillä ne ovat yleensä melko hiljaista ja yksipuolista porukkaa.

8. Käytä hashtageja

Hashtagit ovat tageja, joita voi sisällyttää viestiin esimerkiksi:  “Lorem ipsum dolor sit amet #tagi”. Tagit näkyvät linkkeinä ja niitä käyttämällä muut löytävät lähettämäsi tweetit helpommin. Myös erilaiset botit retweettaavat huomatessaan jonkun tagin.

9. Taustakuva

Avatarin ohella myös taustakuvalla on vaikutus seuraajien määrään. Taustaksi kannattaa valita sellainen, joka liittyy omaan aihepiiriin. Näin muut voivat päätellä nopeasti seurattavan profiilin aiheen. Hyvin yleisiä ovat taustakuvat, joissa vasemmalla puolella näkyy hieman tarkempia tietoja profiilista, kuten tunnuksia muihin palveluihin.

10. Pyydä muita seuraamaan itseäsi

Tämä on melko suora tekniikka saada lisää seuraajia. Sinulla voi olla esimerkiksi tavoitteena 2000 seuraajaa, mutta seuraajalaskuri näyttää vasta 1800 seuraajaa. Tällöin voit pyytää muita seuraamaan sinua, jotta pääsisit tavoitteeseesi.

Piditkö artikkelista?

Kerro siitä myös muille.

Twitter Stumbleupon Mixx Delicious

Aiheeseen liittyvää

Samankaltaisia artikkeleita.

Kuinka suojaudun spammilta? Kymmenen suosituinta Twitter-julkkista Twitterin uusi etusivu on valmis

Kommentit suljettu

8Gt Multimedia-/MP3-soitin 2,8'' kosketusnäytöllä vain 45e. Ilmainen kotiinkuljetus. Vain osoitteesta www.e-ville.hk